Nivelrikko & polviproteesin vaihto Espanjassa osa 2/3

Tänään on se päivä – ¡vamos!

Sairaalaan kirjauduin sisälle klo 9.30 infotiskillä, jossa sain ranteeseeni sairaalarannekkeen. Minut tultiin hakemaan aulasta ja vietiin päiväkirurgisen yksikön tiloihin odottamaan leikkausvuoroani. Ensin vaihdoin sairaalan paperivaatteet päälleni, laitoin jalkoihin muovitossut ja ohuen hatun päähäni. Olin aamulla käynyt kotona suihkussa ja peseytynyt hyvin. Sitten minut vietiin omaan vuoteeseeni odottamaan vuoroani. Siinä hoitajat kävivät mittaamassa kuumeen, verenpaineen, happisaturaation ja asensivat kanyylin valmiiksi. Kanyyli olikin vaikea pala, se osui paikoilleen vasta kolmannella yrityksellä, koska olivat kuulemma suonet kateissa. Vuoroni tuli klo 12, jolloin mentiin leikkuriin, siirryttiin leikkauspöydälle ja anestesialääkäri tuli laittamaan selkäpuudutteen. Ja sitten pimeni….

Traumatologi oli valinnut minulle sopivan tekonivelen leikkaukseen. Leikkauksessa polveni huono rustokudos poistettiin ja korvattiin tekonivelellä. Polven tekonivel kiinnitettiin reisi- ja sääriluihin luusementillä. Tuo luusementti sallii polvelle heti kävelyn. Leikkauksessa oma nivel korvataan metallisista, muovisista tai keraamisista osista koostuvalla tekonivelellä.

Leikkauksen aikana tekonivelen asentaminen aiheuttaa kovia ääniä, kuten sahausta, porausta ja vasarointia eli kilkatus ja kolina on kova. Itse nukuin suurimman osan leikkauksesta, mutta kyllä näitä ääniä tuli kuunneltua kuitenkin. Välillä tuntui että koko nainen heilui pöydällä, mutta tästä ei puudutuksen vuoksi tuntenut kipua. Tilanne oli oikeastaan aika hassun tuntuinen.

Leikkausalueelle oli asennettu dreeni eli silikoninen laskuputki. Dreenin tarkoituksena on poistaa leikkausalueelle mahdollisesti kertyvä veri ja kudosneste haavaontelosta sekä edistää haavan paranemista ja leikkauksesta toipumista. Tätä pidetään yleensä muutamia päiviä. Minulla dreeni oli 2 vuorokautta.

Leikkauksen jälkeen minut vietiin takaisin päiväkirurgiseen yksikköön, jossa sain valvonnassa heräillä rauhassa. Lääkäri oli soittanut leikkauksen jälkeen miehelleni ja kertonut miten leikkaus oli sujunut. Hyvinhän se meni! Leikkaus kesti 2,5 tuntia. Mieheni pääsi minua katsomaan illalla ja tämän jälkeen minut siirrettiin omaan yksityishuoneeseeni, josta avautui hienot näkymät Benalmadenaan ja välimerelle. Eli iltaisin pystyin katselemaan auringonlaskua.

Leikkauksen jälkeinen kipu on hyvin yksilöllistä. Leikkauksen jälkeistä kipua hoidetaan yleensä yhdistelemällä eri tyyppisiä lääkkeitä. Tekonivelleikkauksen jälkeisessä kivunhoidossa fysioterapialla, kylmähoidoilla, kohoasennolla ja asentohoidolla on oma hyvin tärkeä merkityksensä kipulääkkeiden lisäksi.

Sairaalassa kivun mittarina käytettiin numeerista 0-10 mitta-asteikkoa. Hoitajat ja lääkärit kysyivät tätä apuna käyttäen vointiani ja kipujani. Minulla meni tipassa nesteytyksen kanssa kipulääke 24/7 ihan lähtöpäivääni asti. Sain myös lihakseen pistettävää kipulääkettä tarvittaessa lisäksi. Tätä en loppupelissä kovin montaa kertaa joutunut pyytämään. Minun kivun sietokykyni on aika korkea. Sain leikkauksen jälkeen myös antibioottia suoneen kolmesti päivässä kotiinlähtöön asti eli noin 4 vuorokautta.

Koska leikkaushaavasta tuli dreeni, olin täyslevossa 2 vuorokautta ja oikeastaan nukuin melkein kokonaan tämän ajan. Olin hereillä aina välillä pienen hetken. En oikein tiedä mikä minua niin väsytti. Voi olla, että olin kerännyt univelkaa monen kuukauden ajan kipujeni ja huonosti nukuttujen öiden vuoksi.

Sairaanlan rytmissä

Sairaalan rytmiin pääsi nopeasti mukaan. Aamupala kello 8.30, aamupesut, aamumittaukset (kuume, verenpaine, happisaturaatio) ja näitä ennen oli hoitajien vuoron vaihto, lounas 13.30, tässä oli myös hoitajien vuoron vaihto, iltapäiväkahvi kello 17 ja illallinen 20.30. Myös tässä oli myös hoitajien vuoron vaihto. Kello 22 tienoilla yöhoitajat kävivät tekemässä kierroksen ja mittaukset. Ruuat eivät täät herkkusuuta ihan kauheasti säväyttäneet. Aamupalaksi teetä tai kahvia ja vaalea sämpylä oliiviöljyn kera, mutta kerran oli myös kalkkuna viipale. Lounas ja illallinen: keitto, pääruuaksi usein kalaa ja kasviksia, mausteista ja hyvää kanankoipea, vaalea leipä ja jälkiruuaksi omenasosetta. Ruokajuomana oli aina puoli litraa vettä. Onneksi pakkasin kotoa mukaan suolaa ja mieheni toi minulle aamupalaksi ja välipaloiksi hedelmiä.

Luonani sai vierailla vapaasti päivittäin. Kolmantena päivänä tuli käsky nousta sängystä ylös sekä kävellä, ja täytyy sanoa, että se hieman hirvitti, enkä tiennyt mitä odottaa. Ensimmäinen huomio oli, ettei jalka tottele käskyjäni ja siirry. Toinen huomio: jalka tuntuu painavan tonnin? Jalkaa piti avittaa toisella jalalla siirroissa ja nostoissa.

Tuntui ihan hassulta ja mietin, että mitähän se proteesi painaa ja jääkö jalka näin painavaksi? 

Täällä ei paljoa hoitsu jäänyt katsomaan miten pääsen sänkyni laidalle istumaan, mutta istumaan pääsin. Hän kävi hakemassa miespuolisen hoitajan auttamaan minua seisomaan nousussa ja ensimmäiseen kertaan tuolille siirtymiseen avuksi. Hyvin se meni, mutta täytyy sanoa, että se kivun määrä näiden ensiaskelten yhteydessä oli aivan tajuton. Piti hieman hikeä pyyhkiä otsalta ja hengittää syvään, että siitä selvisin. 

Sama oli myös sänkyyn takasin mennessä ja silloin tuli itku ja hammasten kivistys. Pyysin myös lisäkipulääkettä tällöin. Laitoin ystävälleni viestiä, jolle myös oli tehty kummankin polven tekonivelleikkaus, että auta mua…. Mitä mun pitää tehdä, että tämä kipu loppuu, mä en vaan pysty käveleen tällä polvella? Ihana rakas ystäväni kävi kanssani asiasta keskustelun ja antoi vinkkejä ja minä tartuin härkää uudelleen sarvista, kun olin hetken levännyt ja antanut kipulääkkeen vaikuttaa. Istumaan punnertaessani päätin, että minähän selviän tästä ja tämähän tulee onnistumaan. Ja sehän onnistui. Ei ilman kipua, mutta kipu oli armollisempaa nyt.

Joka kerta, kun nousin ja liikuin kipu muuttui helpommaksi ja ryhti suoremmaksi. Olin ylpeä itsestäni!

Kotiin pääsy häämötti maanantaina. Sunnuntaina otettiin verikokeita ja polven röntgenkontrolli. Maanantaina tapasin traumatologin ja ensimmäisen kerran fysioterapeutin. Mielestäni fysioterapeutti olisi pitänyt olla apunani silloin, kun ensimmäisen kerran nousin sängystä ylös, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Kävin fysioterapeutin kanssa läpi mitä saa tehdä ja mitä ei sekä kotiharjoitukset, joita oli tehtävä päivittäin 2-3 kertaa. Hän myös halusi nähdä liikkumiseni vessaan ja että pystyn käymään pytyllä. Lupa kotiin lähtöön tuli, ihanaa! Leikkaukseni kustannukset meni meidän sairausvakuutukseen, mutta siitä tuli vähän itsellekin maksettavaa, noin 715 €.

Sairaanhoitajana potilaana ollessa tietysti aina kiinnittää huomiota hoitoon, hygieniaan ja työskentelytapoihin sekä henkilökuntaan ja heidän käytökseen. Espanjassa hierarkia on mielestäni aika silmiinpistävää. Esimerkiksi sairaanhoitaja ei voinut tuoda minulle vesipulloa tai laittaa alusastiaa pissahädän tullessa, vaan näihin pyydettiin lähihoitajaa vastaava ”auxiliar enfermería” eli sairaanhoitaja hoiti vain lääkitykseni. Naishoitajat eivät myöskään nostaneet minua sängyllä tai avustaneet tuoliin istumaan vaan tähän tilattiin miespuolinen avustaja, joka auttaa koko sairaalan osastoilla. Hygienia oli hyvää, mutta asiat tehdään vähän erilailla kuin meille Suomessa opetetaan. Ei nämä tavat ole vääriä, mutta monta asiaa voisi tehdä helpommin, nopeammin tai taloudellisemmin. Pitäisköhän alkaa pohtimaan miten täällä pääsisi opettamaan hoitajia? 

Se mikä minua eniten häiritsi oli yöaikaan, kun unenpöpperössä tarvitset pissatuksen, niin hoitajat räväyttää huoneeseen täysvalaistuksen ja alkavat keskustelemaan kovaan ääneen keskenään siinä touhutessaan. Arvaa nukuttiko sen jälkeen hetkeen? Näihin samoihin asioihin olin kiinnittänyt huomiota jo aiemminkin, kun olen sairaaloissa asiakkaiden kanssa vieraillut tai yöpynyt. Koko sairaalareissun pärjäsin englannilla niin halutessani, muutama avustava hoitaja ei puhunut englantia.

Mutta kaikenkaikkiaan hoito oli kiitettävää. Kaikki sujui ja hommat tuli tehtyä eli olen tyytyväinen saamaani hoitoon ja palveluun!

Nivelrikko & polviproteesin vaihto Espanjassa osa 1/3

Olen useamman vuoden kärsinyt kummankin polven nivelrikosta, joka on pahentunut vuosi vuodelta. Vasen polveni on huonompi. Polvessa on ollut kipua, arkuutta, turvotusta, nivelet kankeat, kävely vaikeaa ja ontuvaa, polven liike rajoittunut, vihlovaa jomotusta, portaiden tai mäkien kiipeäminen vaikeata. Lisäksi yösäryt ja jatkuva asennon vaihtaminen tuovat omat mausteensa kipuiseen arkeen. Tämä vuosi on ollut hurja alamäki eivätkä hoidot tai kipulääkkeet ole auttaneet kuin terävimpään kipuun. 

Kävelylenkit ovat jääneet pikkuhiljaa, koska yhtäjaksoinen matka lyheni vähitellen 200 metriin. Aina piti pysähtyä välissähelpottamaan kipua ja ontuminen sai myös selän jumiin. Kävellessä polven luiden hankaaminen toisiaan vasten paheni vauhdikkaasti ja se aiheutti minulle kovaa kuumottavaa tai oikeastaan polttavaa kipua.

Tunne oli kuin joku olisi pitänyt tuliliekkiä luiden välissä ja tässä vaiheessa oli lopetettava käveleminen. Melkoinen kierre keholle ja mielelle. Haluat tehdä ja mennä vaikka mihin, mutta et vaan pysty. 

Kevään ja kesän aikana olen huomannut, että kun askeleet ylittävät päivätasolla 3000, niin yöstä tulee vaikea ja kipu vaikeuttaa seuraavan päivän toimintaa. Kävelyä minulla onkin hurja ikävä. Ennen kävelimme mieheni kanssa pitkiä lenkkejä, mutta nyt ei ole pystynyt enää moneen vuoteen. Tänä vuonna en ole viitsinyt lähteä hänen kanssaan lenkille, koska koko ajan joudun sanomaan hänelle, että älä juokse ja voidaanko huilata. Eli minua harmittaa hänen puolesta se, ettei lenkki ole kunnon lenkki ja näin ollen parempi, että lenkkeilemme omia menojamme. Tosin minun lenkiksi riittää työpäivän kävelyt. Kun olen terve, niin minä kävelen lujaa. 

Polvea on hoidettu täällä Espanjassa todella hyvin. Olen ollut koko taipaleen hyvien traumatologien hoidossa Vithas Xanitin Málagan & Benalmádenan klinikoilla. Polveeni on pistetty hyaluroonihappogeeliä 6 kertaa vuosien saatossa sekä lisäksi tulehduskipulääkettä, ja olen käynyt myös fysioterapiassa. Nämä ovat helpottaneet kipua, joten kipulääkkeitä ei ole tarvinnut syödä ja kävelykin helpottunut hetkeksi. Viime vuonna kokeiltiin PRP-hoitoa polven puhdistustoimenpiteen yhteydessä. PRP-hoidossa minun omasta verestä saatua verihiutaleplasmaa injektoidaan hoidettavalle alueelle, esimerkiksi niveleen. Plasma sisältää solutuotantoon ja solujen erilaistumiseen vaikuttavia kasvutekijöitä. Ne edesauttavat solujen uusiutumista ja paranemista.

Nyt, kun kivut vaan pahenivat niin, että ne vaikuttivat jokapäiväiseen elämiseen ja tekemiseeni, otettiin uudet MRI- ja röntgenkuvat, joista nähtiin, että tilanne on todella paljon pahentunut 1,5 vuodessa. Hoitovaihtoedtoina todettiin uusi satsi hyaluroonihappogeeliä tai leikkaus. Leikkaus polveni kohdalla tarkoitti sitä, että polveeni vaihdetaan kokoproteesi. Totesin, etten halua enää uudelleen hyaluroonihappogeeliä, koska sen vaikutus minulla kesti 1-3 kuukautta eli sillä ei pitkälle pötkittäisi. Toisaalta nuo geelit ovat myös hintavia, maksavat 400 € / kerta. Tuo aikaisemmin mainitsemani PRP-hoito maksoi 470 €. Kun hoitoni tapahtuu yksityispuolella ja meillä täällä Espanjassa on yksityinen sairausvakuutus, joka kattaa hoidot hienosti, mutta nämä injektiot eivät siihen mene eli ne piti itse kustantaa.

Viimeisellä traumatologin vastaanotolla tehtiin päätös leikkauksesta ja sovittiin leikkaus päiväksi 27.8. Lääkäri kertoi, että varaudu olemaan sairaalassa 4 yötä ja leikkaus tehtäisiin Benalmádenan klinikalla.

Leikkaukseen oli aikaa 2,5 vkoa, jippii! Toivon todella, että kivut jäävät leikkauspöydälle.

Kävin leikkausta edeltävänä päivänä Vithas Xanitin Benalmádenan klinikalla verikokeissa, jossa otettiin ekg eli sydänfilmi ja tapasin anestesialääkärin. Odotushuoneessa sai 4 sivua espanjankielistä tekstiä koskien leikkausta ja anestesiaa. Näin reilut 8 vuotta täällä asuneena osa paperin täytöstä sujui hyvin, mutta osa oli aika vaikeaa tekstiä, mutta onneksi Googlen kääntäjä avusti oikeaan suuntaan kysymyksissä ja sain paperit täytettyä. Anstesialääkäri antoi luvan leikkaukseen. Seuraavana aamuna täytyi sairaalalla olla klo 9.30. Minun piti olla ravinnotta ja juomatta 8 tuntia ennen leikkausta. Aamulla sai ottaa tarpeelliset lääkkeet pienen vesitilkan kanssa. Tässä vaiheessa vatsanpohjaan alkoivat hiipiä perhoset leikkausta koskien. Onhan kyseessä iso leikkaus, johon liittyy tiettyjä riskejä. Piti pohtia myös se, että mitä apuvälineitä tarvitsen kotona jotta pärjää arjessa. Minulle riittivät rollaattori ja kyynärsauvat. Yksinasuvat tarvitsee myös jotkut pitkävartiset pihdit, jolla saa poimittua pudottamansa tavarat. Jatkoa tulee seuraavassa osassa.

Search

+